Moikka!
Olen Teemu Saesvuo, 29-vuotias pro stunt-kuljettaja Nokialta. Olen ajanut moottoripyörällä näytöksiä erilaisissa tapahtumissa ja kilpailuja vuodesta 2015. Suomen lisäksi olen kilpaillut Virossa ja Saksassa Euroopan kovimpia kuskeja vastaan. Myös kaikki muu extreme-urheilu on lähellä sydäntäni.
Pääpainoni sisällöntuottajana on ajoneuvoissa ja vauhdikkaissa harrastuksissa, mutta teen myös paljon lifestyle sisältöä omille kanavilleni. Siihen kuuluu luonnossa liikkumista, matkustelua, lapsiarkea, omia mietteitä ja itsensä kehittämistä jokaisella osa-alueella.
Olen luonteeltani iloinen ja minulla on tapana opetella jatkuvasti uusia taitoja, joista kuvaan samalla someen kontenttia. Myös ne turhauttavat hetket. Hyvänä esimerkkinä olen tämän talven aikana tehnyt kylpyhuoneremontin, sekä omat nettisivut verkkokauppoineen ja tuotesuunnitteluineen ilman minkäänlaista kokemusta. Nyt voi vain ylpeänä katsella tuotoksiaan.
Kymmenien yritysten kanssa olen tehnyt erilaisia some-yhteistöitä vuosien varrella. Vuoden verran hoidin yhden moottoripyöräliikkeen somea täysin itse ja saimme tuplattua myynnin edelliseen vuoteen verrattuna. Nyt olen perustanut oman yrityksen sisällöntuottoa ja markkinointia varten.
Omilla ja tiimini some-kanavilla on yhteensä seuraajia lähes 100 tuhatta. Toki usealla eri kanavalla, mutta kuitenkin. Linkkeihin upotetut kanavat ovat olleet käytössä vasta muutaman kuukauden.
Käytössäni oleva kalusto:
Hyvä action kamera, Kuvauskopteri, Mikrofoni, Videokamera, Hyvä älypuhelin, sähköinen kuvanvakain, useita erilaisia kiinnikkeitä ja powerbankeja.
Ota rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan minkälaista sisältöä ruvetaan tekemään teidän sivuillenne!