Hei! Olen Meeri, kohta 19-vuotias sisällöntuottaja Turusta. Olen energinen ja luova tyyppi, joka rakastaa liikkumista ja uusien asioiden kokeilemista. Harrastan monipuolisesti liikuntaa, kuten tanssia, juoksua, salitreeniä ja jalkapalloa. Nämä näkyvät usein myös sisällöissäni liikunnan ilona ja aitona tekemisen meininkinä.
Rakastan kuvata ja editoida videoita, ja teen sitä täydellä sydämellä. Tuotan monipuolista ja aitoa sisältöä, jossa yhdistyvät oma persoonani, arjen hetket ja visuaalisuus. Erikoisosaamistani on etenkin TikTok- ja Instagram-sisältö, joissa osaan hyödyntää trendejä luovasti ja omalla twistillä. Tyyliäni voisi kuvailla raikkaaksi, aidoksi ja energiseksi – haluan välittää hyvää fiilistä ja inspiroida muita.
Olen kiinnostunut erityisesti yhteistyöstä hyvinvointiin, liikuntaan, muotiin, kauneuteen, ruokaan tai matkustamiseen liittyvien brändien kanssa. Tärkeintä minulle on, että yhteistyöt tuntuvat omilta ja että voin tuottaa sisältöä, johon itse uskon!