Etusivu > UGC-sisällöntuottajat > Jasmin Pyykönen
1H7A5624

Jasmin Pyykönen

UGC-sisällöntuottaja

Helsinki

Lisätietoja

Heips🩷 Jasmin 27-vuotias Helsinkiläinen, valovoimainen moniosaaja! Intohimoni on urheilu ja sisällöntuotanto. Minut tunnetaan somessa erityisen pitkistä luonnollisista ripsistä.

🏂🎵Harrastaminen ja erityistaidot:
Olen intohimoinen kuntosalitreenaaja ja uusi harrastukseni on lumilautailu! Osaan myös laulaa ja improvisoida. Osaan imitoida disney prinsessa ääntä ja lastenohjelma ääniä. Saan usein kuulla, että olisin hyvä ääninäyttelijä. Olen ollut lapsena 13-vuotta kuvataidekoulussa, eli jo 5-vuotiaasta lähtien minulla on ollut kosketuspintaa luovaan alaan ja olen kasvanut siihen.

👩🏻‍💻Koulutustausta kuvaus
Koulutukseltani olen toimintaterapeutti. Tämä on kuntouttavaa ja ihmisläheistä työtä, jossa pyrimme luomaan asiakkaalle merkityksellisen ja toimintakykyisen arjen.
-> Intohimoni somen parissa työskentelyyn löytyi opiskeluaikoina, kun tein matalallakynnyksellä TikTok videoita ja ymmärsin, että voin auttaa ihmisiä myös somen kautta, kun aloin tekemään meikkisuositus ja kuntosaliopastus -videoita. Lisäksi teen työkseni myös baristana ja baarimikkona hommia à la carte ravintolassa. Minulta onnistuu erikoiskahvit sekä sheikkerit pysyy kourassa ja teen maistuvia drinkkejä. Multitaskaaja kuvaa siis persoonaani mainiosti ja lähden innolla kokeilemaan uusia asioita.

📸Sisällöntuottajana:
TikTokissa: meikki/kauneus vaikuttaja
Instagram: kuntosali/lifestyle vaikuttaja
Vahvuuksiani: editointi, heittäytymiskyky, mielikuvitus, sisällön autenttisuus ja erottuvuus

🎬UGC-sisällöntuottaja:
Olen toiminut sisällöntuottajana ja esiintyjänä monille eri firmoille vuoden ajan TikTok ja Instagram mainoksissa. Firmat: Taksi Helsinki, Eezy Oyj, Onnibus, Porvoon lakritsi, RAKS jäätelö, Omena Hotels, Relode urheiluvaatteet, Blue Lagoon (kauneus)

🍿Näyttelijäsuoritus:
Ensimmäinen taustanäyttelijän / avustajan roolini elokuvassa on Tuukka Temosen ohjaamassa suomalaisessa 2025 julkaistussa elokuvassa ”Cancel”.

🌟Haluisin vielä sanoa:
”Aitoo pöhinää ilman filtterii” (TikTok profiilistani lainattu) kertoo siitä, että juuri tämän kaltaista kontenttia tämä maailma vaati AI:n rinnalle. Esim. tekoälyn avuin voidaan luoda esteettisen täydellisiä mainoksia, mutta aitoa inhimmillistä pöhinää se ei tule syrjäyttämään. Mikä ihmisiin puree on juurikin tämä – sisällöissä on oltava säröö ja särmää. Sanomani on: rokkaa omaa persoonaa täysillä! Siitä jengi syttyy.

Osaaminen

Sosiaalinen media

Jaa tämä ilmoitus

Jaa Facebookissa
Jaa Linkedinissä
Jaa Telegramissa
Jaa WhatsAppissa
Jaa Threadsissa

Lähetä viesti sisällöntuottajalle Jasmin Pyykönen

Tutustu UGC-sisällöntuottajiin samoilla kiinnostuksenkohteilla

IMG_1922

Sahra Sattari

UGC-sisällöntuottaja

Vaatteet ja asusteet, Ruoka ja juoma, Lahjat ja kukat, Kauneus ja terveys, Harrastukset ja vapaa-aika, Media ja suoratoistopalvelut

Olen Suomessa asuva UGC- ja sisällöntuottaja, jolla on vahva osaaminen...

Rosa-Insta-Res-12

Rosaliina Rousu

UGC-sisällöntuottaja

Ruoka ja juoma, Elektroniikka ja teknologia, Kauneus ja terveys, Harrastukset ja vapaa-aika, Koti ja sisustus, Matkustaminen ja majoitus

Moikka! Olen Rosaliina Rousu, 33-vuotias sisällöntuottaja, jolla on monen vuoden...

PXL_20260307_132202548.PORTRAIT

Henriikka Latvala

UGC-sisällöntuottaja

Vaatteet ja asusteet, Perhe ja lapset, Ruoka ja juoma, Kauneus ja terveys, Koti ja sisustus, Urheilu ja ulkoilu

36-vuotias sairaanhoitaja ja tuore liiketalouden (markkinoinnin) tradenomi, yrittäjä, luovan alan...

Mikä UGC? Ja muita kiinnostavia artikkeleja

Nimetön malli

Kuinka paljon UGC-sisällöntuottaja tienaa?

UGC-sisällöntuottaja (User-Generated Content -sisällöntuottaja) on yhä kysytympi rooli nykypäivän digitaalisessa markkinoinnissa. Yritykset ympäri maailmaa haluavat...
30/01/2025
sopims-mallipohja-kansikuva

UGC sopimus – Lataa ilmainen UGC-sopimuspohja

UGC-sopimus eli käyttäjän yritykselle tai brändille tuottamaa sisältöä koskeva sopimus on välttämätön työkalu sekä yrityksille...
19/01/2025
UGCSuomi grafiikat 2

Mikä on UGC? Vuoden 2026 tehokkain tapa markkinoida

User-generated content (UGC) eli käyttäjien tuottama sisältö on arvokasta ja autenttista sisältöä, joka voi merkittävästi...
18/12/2024

Vaikuta tutkimuksiin – voita lahjakortteja

Haluatko vaikuttaa siihen, millaisia tuotteita ja palveluja Suomessa kehitetään? Liity Taloustutkimuksen paneeliin ja vastaa lyhyisiin kyselyihin silloin kun sinulle sopii.
Kaupallinen yhteistyö Taloustutkimuksen kanssa
Palkkiovaihtoehdot
S-ryhmä 🛒 K-ryhmä 🛒 Finnkino 🎬 R-koodi 🎁

Saa parhaat UGC-keikat ja vinkit suoraan sähköpostiisi – heti ja ilmaiseksi.

selfie-543366_1280
people-4041024_1280
29222
Yli 1000 sisällöntuottajaa on jo mukana.