Olen sellainen jokapaikan höylä, jota kiinnostaa inspiroida muita, tuottaa taiteellista sisältöä sekä auttaa toisia kasvamaan. Asun tällä hetkellä Kouvolassa, mutta muutto Savoon suunnitteilla.
Mulla on kokemusta akryylimaalauksesta kahdeksan vuoden ajalta eli olen taiteellisesti orientoitunut, oon ottanut vuosien varrella PALJON valokuvia sekä videoita ja rakastan kirjoittaa niin lyhyitä kuin pidempiäkin tekstejä. Erityisosaamistani on juurikin kirjoittaminen moneen eri sävyyn.
Olen lukion käynyt, ja opiskellut kuvataidealaa kolmisen vuotta. Kielitaitoni on lähinnä englanti ja suomi, ruotsia osaan jonkin verran sekä espanjan alkeet.
Oma blogi on suunnitteilla, kuten myös YouTube-kanava.
Olen erityisen kiinnostunut tekemään yhteistyötä yritysten kanssa, joiden arvoihin kuuluvat kestävä kehitys sekä eettisyys.