25835

Miida Toikka

UGC-sisällöntuottaja

Helsinki

Lisätietoja

Hei!

Olen Miida, 34-vuotias UGC-sisällöntuottaja Helsingistä, kahden pienen lapsen äiti sekä pohjakoulutukseltani kätilö-sairaanhoitaja. Tällä hetkellä työskentelen etäkoordinaattorina, joten arkeni koostuu sopivasta yhdistelmästä perhe-elämää, työpäiviä ja jatkuvaa tasapainoilua kaiken sen välillä.

Vapaa-ajallani nautin ruoanlaitosta, ulkoilusta ja hyötyliikunnasta. Innostun myös säännöllisesti kokeilemaan uusia liikuntalajeja – välillä enemmän ja välillä vähemmän menestyksekkäästi. Lisäksi olen kiinnostunut sijoittamisesta ja fiksuista talousvalinnoista. Uskon siihen, että pienilläkin päätöksillä voi rakentaa varallisuutta, joka auttaa myös seuraavaa sukupolvea saamaan hyvän alun tulevaisuuteen.

Luonteeltani olen energinen hassuttelija, enkä ota arkea liian vakavasti, koska pienten lasten kanssa siihen ei yksinkertaisesti ole mahdollisuutta. Arjen keskellä nautin myös muodista, ihonhoidosta ja hyvinvoinnista. Ja vaikka kalenteri täyttyy helposti perheen menoista, löytyy sieltä aina aikaa myös ystäville ja tärkeille tyttöjen illoille.

Sisällöntuottajana haluan näyttää aitoa elämää sellaisena kuin se on. Tuotan mielelläni raakaa ja samaistuttavaa sisältöä ilman liiallista silottelua tai ylikäsittelyä. Tavoitteeni on välittää kiireisille ihmisille realistinen kuva arjesta, perhe-elämästä, hyvinvoinnista ja niistä pienistä hetkistä, joista elämä oikeasti koostuu.

Olen erityisen kiinnostunut yhteistyöstä sellaisten brändien ja palveluiden kanssa, jotka istuvat luontevasti tavallisen lapsiperhearjen keskelle. Jos tuotteesi tai palvelusi on sellainen, jonka voin aidosti ottaa osaksi omaa elämääni ja esitellä seuraajilleni uskottavasti, autan mielelläni tuomaan sen esiin kiinnostavalla ja luotettavalla tavalla.

Joten otahan yhteyttä, niin startataan teille mainio mainoskampanja miidamedian kanssa!

Osaaminen

Sosiaalinen media

Yhteystiedot

miidamediaugc@gmail.com

Jaa tämä ilmoitus

Jaa Facebookissa
Jaa Linkedinissä
Jaa Telegramissa
Jaa WhatsAppissa
Jaa Threadsissa

Lähetä viesti sisällöntuottajalle Miida Toikka

Tutustu UGC-sisällöntuottajiin samoilla kiinnostuksenkohteilla

Facetune_11-06-2026-17-13-34

Amélie Salmi

UGC-sisällöntuottaja

Kauneus ja terveys, Vaatteet ja asusteet, Urheilu ja ulkoilu, Matkustaminen ja majoitus

Hi! I’m Amélie. Finland-based content creator, UGC creator and photographer....

IMG_1922

Sahra Sattari

UGC-sisällöntuottaja

Vaatteet ja asusteet, Ruoka ja juoma, Lahjat ja kukat, Kauneus ja terveys, Harrastukset ja vapaa-aika, Media ja suoratoistopalvelut

Olen Suomessa asuva UGC- ja sisällöntuottaja, jolla on vahva osaaminen...

Rosa-Insta-Res-12

Rosaliina Rousu

UGC-sisällöntuottaja

Matkustaminen ja majoitus, Elektroniikka ja teknologia, Ruoka ja juoma, Kauneus ja terveys, Harrastukset ja vapaa-aika, Koti ja sisustus

Moikka! Olen Rosaliina Rousu, 33-vuotias sisällöntuottaja, jolla on monen vuoden...

Mikä UGC? Ja muita kiinnostavia artikkeleja

Nimetön malli

Kuinka paljon UGC-sisällöntuottaja tienaa?

UGC-sisällöntuottaja (User-Generated Content -sisällöntuottaja) on yhä kysytympi rooli nykypäivän digitaalisessa markkinoinnissa. Yritykset ympäri maailmaa haluavat...
30/01/2025
sopims-mallipohja-kansikuva

UGC sopimus – Lataa ilmainen UGC-sopimuspohja

UGC-sopimus eli käyttäjän yritykselle tai brändille tuottamaa sisältöä koskeva sopimus on välttämätön työkalu sekä yrityksille...
19/01/2025
UGCSuomi grafiikat 2

Mikä on UGC? Vuoden 2026 tehokkain tapa markkinoida

User-generated content (UGC) eli käyttäjien tuottama sisältö on arvokasta ja autenttista sisältöä, joka voi merkittävästi...
18/12/2024

Vaikuta tutkimuksiin – voita lahjakortteja

Haluatko vaikuttaa siihen, millaisia tuotteita ja palveluja Suomessa kehitetään? Liity Taloustutkimuksen paneeliin ja vastaa lyhyisiin kyselyihin silloin kun sinulle sopii.
Kaupallinen yhteistyö Taloustutkimuksen kanssa
Palkkiovaihtoehdot
S-ryhmä 🛒 K-ryhmä 🛒 Finnkino 🎬 R-koodi 🎁

Saa parhaat UGC-keikat ja vinkit suoraan sähköpostiisi – heti ja ilmaiseksi.

selfie-543366_1280
people-4041024_1280
29222
Yli 1000 sisällöntuottajaa on jo mukana.